Museosta

Vuonna 1997 avattu Mikkelin museo on Viron ainoa yksityisen keräilijän lahjoittamalle ulkomaisen taiteen kokoelmalle rakentuva museo. Johannes Mikkelin (1907–2006) 1700–1900-luvun länsieurooppalaisen, venäläisen, kiinalaisen ja virolaisen taiteen kokoelma, joka luotiin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa, on elävä näyte taiteen keräilijän halusta säilyttää Neuvostoliitossa vallinneen ideologian keskellä vanhan Euroopan perinteisiä arvoja. Mikkelin maalaukset, grafiikka, veistokset ja ennen kaikkea posliini täydentävät merkittävällä tavalla Kadriorgin taidemuseon kokoelmaa. Museon vaihtuvat näyttelyt keskittyvät yksityiskokoelmien, mutta myös taiteen keräämiseen laajemminkin liittyvien aiheiden esittelyyn ja tutkimiseen ja tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua muuten Viron ulkopuolelle jääviin aarteisiin ja nostaa esiin taiteen keräämisen henkilökohtaisempaa puolta. Mikkelin museo sijaitsee Kadriorgin palatsin entisessä keittiörakennuksessa, jonka ensimmäinen kerros on rakennettu 1700-luvulla Katariina II:n aikana. Rakennukseen lisättiinmansardikerros 1830-luvulla majoittamaan vieraiden palvelijoita. 1900-luvulla talo muutettiin asuinhuoneistoiksi. Vuonna 1997, perusteellisen restauroinnin jälkeen, talo avasi ovensa Viron taidemuseoon kuuluvana Mikkelin museona. Mikkelin museossa on Viron merkittävimpiin keräilijöihin kuuluneen Johannes Mikkelin (1907–2006) runsas kokoelma, joka sisältää 1500–1900-luvun länsieurooppalaista, venäläistä, kiinalaista ja virolaista taidetta (posliinia, maalauksia, grafiikkaa, veistokisa).

Johannes Mikkel lahjoitti ulkomaisen taiteen kokoelmansa Viron taidemuseolle vuonna 1994, ja siihen liitettiin 2006 myös pieni virolaisen taiteen kokoelma. Mikkelin museo on Viron ainoa yksityiskokoelmalle omistettu valtion museo, ja se esittelee keräilijöiden ja yksityiskokoelmissa olevia taideteoksia myös vaihtuvissa näyttelyissään. Alakerran näyttelyissä yleisö voi tutustua sekä nykyaikaisiin että historiallisiin kokoelmiin.